Koiranpennun omistajana olo on hassua ja saa kyllä tehokkaasti siedättymään eritteille. Äsken tuli ripulit lattialle (koiralta, ei omistajalta), haisee aika nihkeeltä mut nopeasti kyllä tottuu kaikkeen siihen ällöttävyyteen ja siivoukseen, eikä enää ees muista että se on oikeesti ällöttävää. Itsestäni vuotaa verta kuin pahoittelusurmatusta ja sen takia mahaan koskee vitusti, mut silti ei vaan voi täydellisesti hautautua sängynpohjalle ja maata katsomassa hömppää, koska pikkuiseni huutaa ja pitää viedä ulos ja leikittää. En oo ihan varma nautinko tästä kuitenkin jollain marttyyrisella tavalla. Ehkä mussa sittenkin on jossain sisällä se ravun äitimäisyys, joka rakastaa muista huolehtimisesta. Onneks sentään ei tarvii mennä kouluun tällä viikolla.Tästä saattaa huomata että oon aika väsynyt, pennun kasvatus on kuitenkin aika kokoaikatyötä. Varsinkin vielä kun pieni ei ole tottunut yksinoloon, eikä oikein pysty lähtemään minnekään ja kotonakin pitää antaa huomiota aina kun se on hereillä. Mut nyt kun pentu nukkuu on mun omaa aikaa, Skyrimiin näkemisiin --->
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti